spot_img
KotiUutinenOsta Ethereum kryptovaluuttaa

Osta Ethereum kryptovaluuttaa

Ethereum on yksi kryptovaluuttojen alan kuuluisimmista vaihtoehdoista. Se on kerännyt nimeä sen innovatiivisen lohkoketjun avulla, joka oli aikoinaan aivan uudenlainen verrattuna edeltäjiinsä. Tämä ja se, että Ethereum ei tyytynyt vain tähän menestykseen vaan jatkoi kehittymistään, on johtanut jopa kryptojen maailman ulkopuolelle ulottuvaan julkisuuteen.

Koska kyseessä on näin kuuluisa vaihtoehto, suurin osa kryptoista kiinnostuneista henkilöistä ovat juuri kiinnostuneet erityisesti Ethereumin hankinnasta. Siitä syystä emme yhtään ihmettele, jos myös sinä olet yksi heistä. Ennen kuin aloitat kuitenkin Ethereumin hankinnan, sinun tulee tietää miten näin voidaan tehdä. Tämä artikkeli vastaa kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin aiheesta.

Miten Ethereumia ostetaan?

Ennen kuin siirryt ostamaan Ethereumia, sinun tulee tietenkin tietää, missä voit tehdä juuri näin. Tähän on oikeastaan kaksi erilaista mahdollisuutta, vaihdon käyttäminen tai muiden sijoittajien kanssa kaupan käyminen. Vaihdon käyttö on kuitenkin ehdottomasti suositumpaa, erityisesti uusien sijoittajien keskuudessa. Jos päätät osta ethereumia täältä, voit huomata nopeasti, miksi näin on.

Nimittäin Vaihto palvelut tarjoavat nimen mukaisesti mahdollisuuden vaihtaa fiat valuuttaa kuten euroa kryptovaluuttaan kuten Ethereumiin. Kyseessä on siten hyvin suora mukainen prosessi, eikä sijoittajan tarvitse oppia monia eri asioita alasta aloittaakseen vaihdon käyttämisen. Heidän tulee vain valita turvallinen sivusto ja noudattaa sen ohjeita hankkiakseen haluamaansa kryptovaluuttaa helposti.

Miten vaihtoja oikein käytetään?

Kuten juuri mainitsimme, sinun kannattaa tietenkin seurata aina erilaisia ohjeita, kun käytät kyseistä vaihtoa ensimmäistä kertaa. On silti hyvä tietää, miten ne periaatteessa aina toimivat. Onneksi kaikki vaihdot toimivat hyvin samankaltaisella tavalla, joten tämän ymmärtäminen tapahtuu hyvin helposti.

Ensimmäisenä sinun pitää luoda tili valitsemallesi krypto vaihdolle. Tämän jälkeen sinun tulee vahvistaa tilisi. Tämän osion pituus vaihtelee vaihdolta toiselle, mikä kannattaa ottaa huomioon, kun etsit sinulle sopivaa vaihtoa. Seuraavaksi sinun pitää tietenkin tallettaa fiat valuuttaa kuten euroa sivuston tarjoamaa maksutapaa käyttämällä. Tarjottavat maksutavat ovat myös yksi asia, mikä voi vaihdella sivustolta toiselle.

Kun olet tyytyväinen tiliisi ja sille asettamiin summiin, voit vihdoin aloittaa kaupankäynnin. Tämä alkaa siirtymällä markkina-alueelle. Sieltä voit löytää monia eri vaihtoehtoja. Sinun pitää valita osio, joka antaa sinun vaihtaa haluamaasi fiat valuuttaa kuten euroa Ethereumiin. Siten voit ostaa kryptoa haluamallasi summalla, kuten 20 eurolla. Olet juuri ostanut Ethereumia itsellesi, ja nyt voit seurata markkinoita, ja tehdä päätöksiä tämän mukaan.

Ethereum sanasto haltuun

Ethereumin osto on sinänsä hyvin yksinkertainen asia. Kuitenkin on hyvin tärkeää, että tunnistat tietyt termit. Muussa tapauksessa saatat hämmentyä käytetyistä sanoista, kun ostat haluamaasi kryptovaluuttaa. Tämä on erityisen tärkeää Ethereumin kanssa, sillä kyseinen kryptovaluutta saattaa olla hieman hämmentävä.

Tämä johtuu siitä, että Ethereum ei ole itse asiassa kryptovaluutta ollenkaan. Tämä nimi tarkoittaa nimittäin lohkoketjua, jonka päällä kryptovaluutta toimii. Koska kyseinen lohkoketju on niin kuuluisa, tätä nimeä käytetään myös kryptovaluutasta. Silti on hyvä tietää, että oikeasti kryptovaluutan nimi on Ether, ja siitä käytetään lyhennettä ETH. Jos tämä hämmennys ei ollut vielä tarpeeksi, sinun on myös hyvä tietää, että vaikka Etheriä kutsutaan kryptovaluutaksi, se on itse asiassa kryptomerkki eli token. Tällä ei ole kuitenkaan merkitystä perus sijoittajalle. Sinun kannattaa vain tietää siitä, jotta et tule hämmentymään asiasta.

Ethereum on yksi vanhimmista kryptovaluutoista

Ethereumilla on ollut kieltämättä aikaa kerätä nimeä itselleen. Lohkoketju on julkaistu alkujaan vuonna 2015, mikä tekee siitä yhden vanhimmista vaihtoehdoista kryptovaluuttojen maailmassa. Tietenkin tämä on auttanut sitä keräämään kuuluisuutta, mutta toisaalta näin pitkässä iässä on myös varjopuolensa.

Kryptovaluuttojen ala on kasvanut huomattavasti vuosien saatossa. Toisin sanoen vaihtoehtojen määrä on kasvanut suuremmaksi ja uusia valuuttoja on luotu yksi toisen jälkeen. Monet näistä uusista vaihtoehdoista ovat tietenkin esitelleet uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, mitkä kiinnostavat monia sijoittaja. Tämän takia erityisesti vanhemmat vaihtoehdot joutuvat tekemään paljon töitä pysyäkseen pinnalla.

Ethereumia voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen

Ethereumin kanssa tämä ei ole onneksi aiheuttanut kovinkaan suuria ongelmia. Tämä lohkoketju on jo alusta lähtien mahdollistanut niin monia asioita ja toimintoja, että se on kiinnostanut sekä ihmisiä ja yhtiöitä aivan alusta saakka.

Yksi Ethereumin perus käyttötarkoituksista on tietenkin maksutapana toimiminen. Tässä se onkin onnistunut erityisen huomioitavalla tavalla. Ethereum on yksi yleisimmistä kryptovaluutoista, joka voidaan löytää monilta eri sivustoilta maksutapana. Sen lisäksi viimevuosina suosittu mahdollisuus NFT toimii Ethereumin avulla. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että niiden hankintaan käytetään juuri Ether merkkejä.

Maksutapana toimimisen lisäksi Ethereum mahdollistaa yhden toiminnon, joka kiinnostaa erityisesti suuria yhtiöitä. Tämä on rahoituksen hajauttaminen eli DeFi.  Koska suuret yhtiöt ovat kiinnostuneet toiminnon käytöstä, tällä on vaikutus Ethereum arvoon positiivisella tavalla. Siten sillä on myös vaikutus perus kuluttajiin.

Ethereumin arvo vaihtelee hyvin paljon lyhyessä ajassa

Puhuessamme Ethereumin arvosta, meidän tulee nostaa yksi asia ehdottomasti esille, ennen kuin teet päätöksen Ethereumin ostamisesta. Nimittäin Ethereumin, kuten kaikkien muidenkin kryptovaluuttojen, kurssi muuttuu hyvin paljon hyvin lyhyessä ajassa. Kaikilla kryptovaluutoilla on niin sanottu korkea volatiliteetti, mikä tarkoittaa sitä, että niissä nähdään notkahduksia, joita ei voitaisi edes kuvitella muilla sijoittamisen aloilla.

Tähän on monta eri syytä. Pohjimmiltaan kaikki liittyy kuitenkin siihen, että kryptovaluuttojen maailma sijaitsee oikeastaan kokonaan verkossa. Siitä syystä markkinat reagoivat hyvinkin nopeasti suuntaan tai toiseen. Alaan vaikuttaa myös hyvin monet tekijät, kuten lailliset säädökset ja yksittäiset asiat.

Turvallisuus ja vastuullisuus tulee ottaa ehdottomasti huomioon

Koska Ethereum on korkean volatiliteetin sijoituskohde, on erityisen tärkeää, että tiedät erilaisista tekijöistä, joilla voit vaikuttaa sen riskien määrään. Tällä tarkoitetaan tietenkin turvallista ja vastuullista sijoittamista.

Tämän varmistamiseen voit onneksi tehdä hyvin monia eri asioita. Ensimmäinen asia on se, että huomioit valitsevasi turvallisen vaihdon. Tämä onnistuu onneksi hyvinkin helposti, sillä vaihdoista on tehty monia arvosteluja, jotka käsittelevät myös vaihdon turvallisuutta.

Vastuullinen sijoittaminen auttaa sinua minimoimaan korkean volatiliteetin riskejä. Tähän kuuluu hyvinkin monta osaa. Sinun kannattaa luoda monipuolinen salkku, joka sisältää pienen määrän monia vaihtoehtoja yhden valuutan sijasta. Sen lisäksi on tietenkin hyvä aloittaa mahdollisimman pienesti ja kasvattaa määrää ajan kanssa. Kaiken tämän lisäksi voit oppia muita niksejä vastuulliselle sijoittamiselle omistautuneista oppaista.

Opi Ethereumin oikea oppisesta säilyttämisestä

Viimeinen asia, josta sinun tulee oppia ennen Ethereumin hankintaa on tietenkin se, miten voit oikein säilyttää kryptovaluuttaa turvallisella ja vastuullisella tavalla. Tähän on onneksi hyvin helppo ja yksinkertainen ratkaisu.

Ethereumin säilyttämiseen käy siihen tarkoitetut kryptolompakot. Koska Ethereum on niin suosittu ja kuuluisa kryptovaluutta, oikeastaan kaikki kryptolompakot hyväksyvät Ethereumin tallettamisen. Se tarkoittaa sitä, että sen sijoittajalle on todellakin hyvin paljon valinnanvaraa.

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että eri lompakot ovat luotu tarkoituksella erilaisiin säilytyksiin. Jos haluat säilyttää kryptovaluuttoja kauan aikaa mahdollisimman turvallisesti sinun kannattaa tutustua kylmiin lompakoihin. Jos taas haluat käyttää kryptovaluuttaa enemmän, kuumat lompakot ovat varmasti sinulle sopiva vaihtoehto. Itse asiassa on yleistä, että sijoittajalla on vaihtoehto molemmista lompakoista. Niin he voivat käyttää Ethereumia aina juuri sillä tavalla, kuin he haluavat.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Miten nettikasinot ovat muuttuneet vuosien saatossa?

Viimeisimmät artikkelit