spot_img
KotiVinkkiKassavirran suunnittelu ja sopeuttavat toimenpiteet

Kassavirran suunnittelu ja sopeuttavat toimenpiteet

Tasaisesti rullaavassa liiketoiminnassa kriittisen datan hankkiminen, analysointi ja hyödyntäminen jää usein rutiinien jalkoihin. Koronaviruksen kaltaisessa kriisissä kassavirran suunnittelun ja hallinnan merkitys on korostunut. Kokonaisvaltainen sekä automaattinen raportointi- ja suunnittelujärjestelmä tuottaa tiedot varmasti.

Tiedolla johtaminen ei ole uusi keksintö; yritysmaailmassa on jo pitkään tehostettu eri toimintoja. Sen keräämiseen ja varastointiin on kehitetty toiminnanohjaus-, asiakashallinta- yms. järjestelmiä. Dataa tulee koko ajan lisää yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Materiaalihallinta on logistisen yrityksen keskeisin prosessi. Sen häiriöt vaikuttavat koko yrityksen toimintaan ja tulokseen.

Epäile ja ennakoi

Pitkällä aikavälillä yrityksiin on kertynyt paljon erilaisia järjestelmiä, sitä mukaa kun yksittäisiä tarpeita on noussut esiin ja tekniikan kehittyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia markkinoille. 

“Automaatio takaa, että tiedot ovat sekä oikeita ja keskenään synkronoituja.

Ajassa ei ole ehkä osattu – tai maltettu – miettiä, kuinka päällekkäisyyksiä voitaisiin välttää ja järjestelmät saataisiin tukemaan toisiaan. 

Yritykset voivat toimia päällekkäisillä tietojärjestelmillä. Holistinen informaatiojärjestelmä kokoaa kaikkien järjestelmien tiedot varmasti yhtenäiseen, yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon. Automaatio takaa, että tiedot ovat sekä oikeita ja keskenään synkronoituja, toteaa Softaidea Oy:n Antti Eerola.

– Päätösten tekeminen onnistuu sujuvasti, kun kaikki informaation kuluttajat ovat selvillä isosta kuvasta sekä omista tavoitteistaan ja kehityskohteistaan.

– Yrityksissä kannattaisi panostaa henkilöstön datanlukutaitoon, kertoo puolestaan Softaidean Petri Viljanen

– Ymmärrettyjen numeroiden perusteella pitäisi osata tehdä päätöksiä.

Vakiintuneessa liiketoiminnassa on totuttu siihen, että luvut pysyvät helposti ennustettavina raportointijaksosta toiseen. Vuodet ovat veljeksiä keskenään. Koronavirus on shokki, joka ravisutti kaikkia. Yrityksillä ei ollut käytössään dynaamisia työkaluja, joilla dramaattinen ympäristömuutos olisi analysoitu ja suunniteltu sopeuttavat toimenpiteet. Näin jäätiin seisoville jaloille ja menetettiin aikaa. Korona on ääriesimerkki tilanteesta, jossa on pystyttävä näkemään heti ja selkeästi tulevaisuuteen. Toimeen on tartuttava heti, tositiedon perusteella.

Suunnittele

Koronavirus sai vakavaraisimmatkin yritykset ymmärtämään kassavirran hallinnan merkityksen ja arvostamaan siihen perustuvaa suunnittelua ja sopeuttamista entistä enemmän.

“Ymmärrettyjen numeroiden perusteella pitäisi osata tehdä päätöksiä.

–  Kun tulorahoitus on ollut pitkään kunnossa, on kassassa rahaa. Kassavirta-ajattelu on voinut unohtua, Petri Viljanen muistuttaa. – Kevään aikana jouduttiin miettimään, miten eri toiminnoilla pystyttäisiin nopeasti sopeutumaan aivan uuteen tilanteeseen.

Toteuta

Ostot on järjestettävä siten, että tavara ei lopu; toisaalta varasto ei saa sitoa liikaa pääomaa. Hyvä käyttöpääoman hallinta varmistaa, ettei kalliiseen kriisirahoitukseen tarvitse turvautua myynnin väistämättä hiljentyessä. 

Henkilöstöresurssit on optimoitava, jotta osaaminen säilyy ja tehdään oikeita tehtäviä. Rutiinityöllä ei paikata kompleksisia ympäristömuutoksia.

Kausiluonteiset tuotteet lisäävät vaikeuskerrointa, myymättömyyden kassavirtavaje ei ole ainoa ongelma. Nämä tuotteet muodostavat jatkossa kassapainetta ylivarastoinnin vuoksi. Näiden tuotteiden luontainen myyntihetki on vasta seuraavana vastaavana kautena, jos silloinkaan. Myöhästyvät saapumiset uuteen sesonkiin haittaavat myös tulevan sesongin myyntiä. Häiriintyneiden logistiikkavirtojen aiheuttamaa ongelmallisuutta ei tasoitella yhdessä vuodessa. Tavoiteasetannalla toiminta voidaan normalisoida nopeammin.

– Kokonaisvaltaisen ”Epäile ja ennakoi – suunnittele ja toteuta” -ratkaisun merkitys korostuu ääriolosuhteissa, Petri Viljanen sanoo. 

– Kun kriisistä tuli todellisuutta, oli pystyttävä hahmottamaan toiminnan nykytila kokonaisuutena ja siihen vaikuttavat osatekijät. Vaihtoehtoiset skenaariot voitiin ennusteissa arvottaa, testata useiden henkilöiden voimin kaikilla organisaation tasoilla. Sen perusteella toiminta voidaan sopeuttaa muuttuneeseen tilanteeseen. 

Teksti: Timo Mansikka-aho

Softaidea

Yrityksen verkkosivut

Viimeisimmät artikkelit